Toiminta

Rotary-vaihto ulkomaille on edullinen ja turvallinen tapa tutustua uuteen kulttuuriin ja koulumaailmaan.

Rotary on maailmanlaajuinen  järjestö, jonka toimintaan on jo kymmenien  vuosien ajan kuulunut nuorisovaihto eri maiden kesken. Turvallisen vaihdon järjestäminen perustuu kansainvälisiin sopimuksiin, joihin kaikki vaihdossa mukana olevat tahot ovat sitoutuneet. Perheet tai klubi eivät saa maksua oppilaan ylläpidosta tai majoittamisesta, joten koko toiminta tapahtuu vapaaehtoisella pohjalla.

Suomen nuorisovaihto on järjestetty keskitetysti ns. monipiirin kautta, jolloin kaikki Suomesta tulevat vaihtohakemukset käsitellään yhdessä. Eri maiden kirjeenvaihtajat hakevat sopivia kohteita ulkomailta ja vaihto tapahtuu, jos ulkomailta on vastaava määrä oppilaita tulossa Suomeen. Perheet eivät kuitenkaan vaihda oppilaita keskenään, vaan vastaanottavat perheet valitsee lähettävä klubi. Usein perhe, jonka lapsi lähtee maailmalle, on yksi tulevan vaihto-oppilaan isäntäperheistä.

Jokaisella oppilaalla on Suomessa lähettävä klubi ja ulkomailla vastaanottava klubi, jonka kolmijäseninen nuorisovaihtotiimi huolehtii oppilaan kaikinpuolisesta hyvinvoinnista.

Vuosivaihdossa oppilas viettää kouluvuoden ulkomailla osallistuen paikallisen koulun opetukseen. Oppilaalla on 2-4 isäntäperhettä vuoden aikana, mutta koulu pysyy samana.

Kesävaihdossa oppilas viettää kuukauden ulkomailla ja tuo sieltä isäntäperheen samanikäisen nuoren vastaavasti kuukaudeksi Suomeen.

Leirivaihdossa oppilas viettää viikon isäntäperheen luona ja viikon englanninkielisellä leirillä. Leirien teemat vaihtelevat eri maissa.

Isäntäperheenä toimiminen tarjoaa perheelle tilaisuuden tutustua uuteen kulttuuriin, uuteen kieleen ja tietysti uuteen ihmiseen ja hänen omaan perheeseensä.