Eurooppa

Vuosivaihto Eurooppaan

Euroopan maiden suosio vaihtokohteena on kasvanut.  Vuosivaihto Eurooppaan painottuu saksankielisille ja ranskankielisille alueille. Tällä ”vanhalla mantereellahan” saksaa puhuu kotikielenään noin 90 miljoonaa ja ranskaa 70 miljoonaa ihmistä. Vaihtovuosi tarjoaa uusia näkökulmia Eurooppaan ja eurooppalaisuuteen.  Eräässä Rotarien nuorisovaihtoseminaarissa käsiteltiin Euroopan sisäisiä kulttuurieroja, lopputuloksen voisi kiteyttää: ”We are all the same but in a different way”.

Sekä Saksaan että Ranskaan lähetetään kumpaankin vuosittain kymmenkunta vaihto-oppilasta.  Pieniä määriä saksankielisiä paikkoja on saatu lisäksi Sveitsistä ja Itävallasta, ja ranskankielisiä paikkoja Belgiasta (2)  ja Sveitsistä.

Pyrimme vahvistamaan ja vakiinnuttamaan vaihtomahdollisuuksia myös Italiaan.

Usein kysyttyjä Englannin/Irlannin ja Espanjan/Portugalin paikkoja emme pysty Rotarien nuorisovaihdossa tarjoamaan, mutta näiden maiden kielestä kiinnostuneet voivat hakea vuosivaihtoon valtamerentakaisiin vaihtomaihimme.

Saksaan, Sveitsiin ja varsinkin Ranskaan-lähtijöiltä odotetaan jo suoritettuja paikallisen kielen opintoja, jotta isäntäperheiden kanssa tultaisiin toimeen ja päästäisiin koulunkäynnissä hyvin alkuun. Myös Belgiassa edellytetään motivaatiota paikallisen kielen opiskeluun. On myös osoittautunut vaikeaksi sijoittaa ruokavalioltaan kasvissyöjiä Ranskaan vaihto-oppilaaksi.

Uusina kohteina ovat Kroatia ja Unkari ilmoittautuneet halukkaiksi vuosivaihtomaiksi. Myös Turkki ja Tsekin tasavalta saattavat tulla vaihtomaina kysymykseen.

Seuraavaan on kerätty muutamia linkkejä näiltä vaihtoalueilta.

Pyrkiessäsi vuosivaihtoon ota yhteyttä lähimmän Rotary-klubisi nuorisovaihtoasiamieheen.

Euroopan maiden vuosivaihdon kirjeenvaihtaja on:
Jukka Isotalo
j-isotalo[at]kolumbus.fi
+358 40 59 66 568

 

Seuraavassa otteita syyslukukaudelta 2009 eri vaihto-oppilaiden raporteista Saksasta ja Ranskasta:

"Ensimmaisen perheen kanssa ei ole ollut juuri minkaanlaisia ongelmia. Perhe jopa vei mut Pariisiin ja Alpeille lomilla. Kaikki on sujunut hyvin ja nyt seuraavana lauantaina tulee kylla surulliset fiilikset kun taytyy vaihtaa perhetta ensimmaista kertaa. Ja siita alkaa sitten uuden perheen elaman opettelu. Onneksi tunnen jo perheen hyvin ja tiedan etta hekin ovat loistotyyppeja!"

"Rakastan rotareita <3 Mun klubi on vaan niin ihana, meillä oli eilen rotareiden joulujuhla ja mun piti lukea siellä runo, saksaksi.  Ennen sitä runon lukuakertoilin jotan kuulumisia jne. ja sitten lukemaan runoa yli 100 päiselle katsoja kunnalle, hiukkasen jännitti :D Muutenkin aktiviteettajä paljo klubin kanssa, esim. huomenna menen outbound-koulutukseen piiri koordinaattorin kanssa joka on mun klubissa. Ja counsellor antoi joululahjaksi ooppera kortin, eli oopperaan rotari hemmojen kanssa, jei!"

" Tässä perheessä on kaksi tytärtä, oikeasti kolme mutta kolmas on vaihtarina Saksassa, yksi on 10 ja toinen 19. joten koulun jälkeen teemme yleensä läksyt yhdessä, tytöt auttavat minua ranskankielen kanssa ja minä heitä englanninkielen kanssa. Ja jos ei ole läksyjä niin ohjelmaa on silti koko ajan! Arki-iltoina ei valitettavasti vaan ehdi tehdä mitään muuta kuin läksyjä ja sitten onkin jo ruoka-aika. Joten kun läksyt on tehty on vuorossa pöydän kattaminen ja äidin auttaminen keittiössä. Ja ruuan jälkeen nukkumaan! Sunnuntai-illat syömme aina illallista isovanhempien luonna ja tiistai-illat on kirkkoiltoja. Keskiviikkoina pelailen yleensä golfia yhden rotaryjäsenen kanssa. "

"Koulunkäyntini oli aluksi stressaavaa, sillä yritin suoriutua vaadituista tehtävistä, ´jotka osoittautuivat liian vaikeiksi. Olen pikkuhiljaa päässyt koulurytmiin mukaan enkä yritä enää tehdä sellaisia koulutehtäviä, jotka ovat minulle liian vaikeita. Luokkatoverini ovat mukavia ja vietän aikaa heidän kanssaan välitunneilla. Minun kanssani on myös amerikkalainen vaihto-oppilas, jonka kanssa olen ystävystynyt todella hyvin. En kuitenkaan pidä pitkistä koulupäivistä täällä eikä koko koulusysteemi ole kovin ihanteellinen täällä Ranskassa."

"Oon nyt 11. luokka-asteella, joka sopii mulle tosi hyvin. Koulukavereita on jo ihan kiitettävästi, joiden kaa tulee toisinaan myös vapaa-aikana aikaa vietettyä. Saksa sujuu ihan mukavasti eikä silleen kauhean vaikeaa ole tunneilla seurata mukana. Itse saksan tunnit ovat kyllä vaikeita, kun käsitellään saksalaista kirjallisuutta, joka on vaikeaa jo saksalaisillekin... Mutta siis meen kouluun ennen kahdeksaa ja olen kotona suunnilleen joskus yhden maissa, suht normaaleja päiviä. Kuljen bussilla ja sen kanssa menee kans hyvin."

"Rotaryklubi on jotain ihan muuta Suomen vastaavaan verrattuna! Kokouksissa olen käynyt harva se viikko, tosin aina seuraavana aamuna väsyttää (alkavat 20.00 ja tuppaavat kestämään yli yhteentoista...). Paljon on kaikkia aktiviteetteja Rotareiden puolesta; ollaan oltu mm. Mont Saint Michelillä, Nantesissa ja Sain Jean de Montsissa. Mainioita vaihtarikavereita ja lisää omaan alueeseen tutustumista! Ihan huippupinnat klubille ja rotareille kyllä. Meidän pitää saada Suomessakin vähän samanlaista menoa aikaan. Meitä on tosiaan 3 vaihtaria täällä klubissa, mutta australialainen poika lähtee reilun viikon päästä kotiin. Ja sekös harmittaa! Onneksi venezuelalaispoika jää pitämään seuraa.

PS. Anteeksi kamalasti kun tulee niin myöhään; sain sähköpostia ajat sitten mutta joululoma veikin
Pyreneille ja Bretagneen ja kaikkea, unohtui koko raportti. Alkuosa on kirjoitettu ennen joulua, voi olla vanhaa tietoa, mutta tuleepa kuitenkin."

"Tässä perheessä oloni on todella kotoisa. 15 ja 17 vuotiaista host-siskoista on tullut todella hyviä ystäviä mulle ja olen onnellinen että saan viettää joulun tässä perheessä. Koulu on tetysti taas vienyt suurimman osan ajasta, mutta sen ohella olen soittanut pianoa (yksin ja siskon kanssa), käynyt tanssi-tunneilla, katsonut leffoja, puhunut siskojen kanssa ja kerran tein myös suomalaista ruokaa. Myös seuraava isäntäperhe kävi kylässä ja hekin vaikuttivat todella mukavilta, sielläkin minulla tulee olemaan 15-vuotias host-sisko. "